Ajatuksia kirjasta ”Kuinka olla piittaamatta p*skaakaan”

Luin hetkittäin kirjan nimeltä ”Kuinka olla piittaamatta p*skaakaan -nurinkurinen opas hyvään elämään”, jonka on kirjoittanut Mark Manson ronskin rehellisellä tyylillä. Luin kirjan kerran ja luettuani kirjan loppuun aloitin sen alusta. Ehdin lukemaan kirjan puolitoista kertaa ennen kuin minun täytyi palauttaa se takaisin kirjastoon varauksen takia. 

Voit varmaankin jo arvata, että pidin kirjan sisällöstä kovasti. Toisinaan kirjailijan ronski kirjoitustapa aiheutti myös hilpeyttä, joka teki lukukokemuksesta myös hauskan. En aio tehdä tiivistelmää tai katsausta kyseisestä kirjasta, vaan aion jakaa muutaman ajatuksen, mitä tämä kirja minussa oikein herätti.

Kuinka olla piittaamatta paskaakaan

 

Kirjailija selitti ettei ”kuinka olla piittaamatta paskaakaan” tarkoita välinpitämättömyyttä asioita, tapahtumia, toisia ihmisiä tai elämää kohtaan. Se ei tarkoita sitä, että voi olla välittämättä tai piittaamatta omista tekemisistä tai tekemättä jättämisistä, piittaamatta toisten tunteista ja kunnioittamisesta ja sanoa, mitä milloinkin sylki suuhun tuo.

 

Kuinka olla piittaamatta paskaakaan tarkoittaa sitä, kuinka olla piittaamatta turhista tai merkityksettömistä asioista, asioista, joihin ei itse pysty vaikuttamaan tai asioista, jotka eivät oikeastaan itselleen edes kuulu. Kun lakkaamme piittaamasta niin kovin paljon tällaisista asioista, vapautuu meille huomattavasti aikaa välittää meille aidosti ja oikeasti tärkeistä asioista.

 

Mietin tätä tietenkin heti peilaten omaan elämääni. Mille asioille minä annan elämästäni liikaa aikaa, mistä sellaisista asioista piittaan liikaa, mihin en pysty vaikuttamaan tai mitkä eivät oikeastaan vaikuta minuun. 

 

Piittaanko liikaa:

·       muiden mielipiteistä liittyen ulkonäkööni, päätöksiini tai tekemisiini

·       miten joku jonkin asian minulle on esittänyt tai sanonut. Tapauksissa, jossa olen toiminut parhaani mukaan ja mietin, olikohan tuo minulle jostakin vihainen, ärsytinkö tai loukkasinko häntä jollakin tapaa, kun hän oli niin kiukkuisen kuuloinen

·       millainen sää tänään on

·       onko jollain toisella parempi fyysinen kunto, kivempi työ, nätimpi tukka…

·       tai muista turhanpäiväisistä asioista, kuten kylläpä tuo mainos ärsyttää minua, eikö ihmiset osaa kävellä oikealla puolella tietä, ja nyt minun täytyy väistää.., kylläpä jäi harmittamaan kun en sanonut asiaa x tai tehnyt asiaa y

 

Päivän aikana tulee piitattua aika paljon asioista, joihin ei voi itse vaikuttaa. En voi vaikuttaa siihen, mitä muut minusta ajattelevat tai miten jonkun toisen huono päivä vaikuttaa siihen, miten hän muille puhuu. En voi muuttaa loskaa ja räntäsadetta tropiikin olosuhteiksi. Mitä sitten, jos jonkun toisen elämä on (eli siis todennäköisesti vain näyttää) yhtä kiiltokuvaa ja ruusuilla tanssimista, mitä sitten, jos ihmisiä aivopestään milloin milläkin turhanpäiväisillä mainoksilla ja joku jalankulkija ei osaa liikennesääntöjä, vaikuttaako nämä minun elämääni? Todennäköisesti eivät, jos en niin anna tapahtua.

 

Mitä me ihmiset, tai ainakin voisin veikata, että muutama muukin kun vain minä, vellomme aivan liian usein, on tekemättä jättäminen ja sanominen. Jos emme harmittele sitä, mitä emme ole saaneet aikaiseksi harmittelemme tai kadumme vastaavasti jotain jo tehtyä tai sanottua. Parhaat ja fiksummat ideat tulevat tietenkin vasta jälkeenpäin.

 

Emme voi muuttaa mennyttä ja sitä on turha harmitella sen enempää. Sen sijaan meidän tulisi ymmärtää, että jokainen tekemättä ja sanomatta jättäminen ja jokainen jo sanottu ja tehty opettaa meille jotakin. Jossittelun sijaan voimme käyttää aikamme pohtien miksi näin tapahtui ja syyn löydyttyä tarttua toimeen.

Enkö ole tarpeeksi rohkea, tulisiko minun kehittää sosiaalisia taitojani, miksi toimin tai käyttäydyn tällaisissa tilanteissa aina näin, miksi en tarttunut tähän mahdollisesti upeaan tilaisuuteen kiinni. Mikä ikinä tilanne onkin mikä sinua jälkeenpäin harmittaa, yritä löytää syy miksi se sinua harmittaa. Kysy sitten itseltäsi miksi näin pääsi käymään ja lähde kehittämään itseäsi tällä osa-alueella. Samanlaisen tilanteen tullessa eteen, osaat toimia tavalla, joka ei harmita jälkeenpäin. 

 

Esimerkiksi kuvitellaan seuraavanlainen tilanne ”Jos olisin sanonut kyllä siihen houkuttelevalta kuulostavaan työprojektiin olisin voinut saada oman työn jälkeni paremmin näkyville ja saanut lisäksi kivan kokoisen bonuksen. Nyt harmittaa etten tarttunut tilaisuuteen enkä pääse näyttämään taitojani.”

 

Voisit kysyä itseltäsi seuraavat kysymykset: miksi en tarttunut tilaisuuteen? Estikö pelko epäonnistumisesta tai ehkä onnistumisesta minua sanomasta kyllä? Enkö ollut valmis tekemään lisätöitä ja ottamaan enemmän vastuuta, mitä projekti olisi vaatinut onnistuakseen? Miellytinkö vastauksellani jotakin toista (esimerkiksi työkaveria, jonka tiesin kuumeisesti haluavan samaa projektia)?

 

Ole vastatessa itsellesi rehellinen. Jos esimerkiksi pelkäsit epäonnistumista, mahdollisesti siitä johtuvaa pilkatuksi tulemisen tunnetta, arvokkuuden menettämistä, voit esittää itsellesi jatkokysymyksen: miksi tunnen näin, miksi pelkään? Jatka kysymysten kysymistä itseltäsi niin kauan kunnes pääset juurisyyn äärelle. Tällaisessa tilanteessa taustalla voisi olla esimerkiksi kouluajoilta jäänyt kokemus, jossa omasta mielestäsi älyttömän hyvälle esitelmälle naurettiin vatsat kippurassa ja koit epäonnistumisen ja häpeän tunteita. Päätit tällöin ettet ikinä halua joutua vastaavanlaiseen tilanteeseen.

 

Tällä hiukan laukalle lähteneellä ajatuksenjuoksulla halusin herättää sinut miettimään piittaatko oikeasti merkittävistä asioista vai liian usein sellaisista, joihin et voi tavalla tai toisella vaikuttaa. Jos huomaat käyttäväsi aikaa juurikin näihin turhanpäiväisiin asioihin, ota härkää sarvista ja jatkuvan ärtymyksen ja jossittelun sijaan kysy itseltäsi eteenpäin vieviä kysymyksiä. Auta itseäsi ymmärtämään sinua paremmin.

 

 

Ääripäät ja merkityksellisyys

 

Kirjassa mainittiin sosiaalisen median vaikutuksista ihmisten elämän merkityksellisyyden kokemiseen. Oli kyse sitten radiosta, lehdistä, instagramista tai facebookista eniten huomiota ja arvoa saavat ääripäät. Ääripäillä tarkoitetaan heitä, jotka ovat rikkaita, kuuluisia, keksinnöillään tai työllään menestyneitä, erityisen kauniita ja komeita, seksikkäitä, jolloin ääripään toiseen päähän jäävät köyhät, kuolemansairaat, epäonnistuneet, huonoon maineeseen joutuneet.

 

Suurin osa väestöstä kuitenkin sijoittuu näiden kahden ääripään keskelle. Onko helppoa kokea merkityksellisyyden tunteita tai tuntea oma ”tavallinen” elämä ihmeelliseksi ja arvokkaaksi, kun kuvapalvelut ovat täynnä kiiltokuvamaisia elämiä ja uutiset tuputtavat joka tuutista ääripäiden kohellusta. Voin itse ainakin myöntää kokeneeni usein oman elämäni tylsäksi, kasvot ja kropan vääränlaisiksi ja työn merkityksettömäksi nähdessäni näitä kauniita, menestyneitä ja rikkaita ihmisiä sosiaalisessa mediassa (tai ainakin tällaisia päätelmiä heidän kuvistaan tekee).

 

Me ihmiset vertaamme aivan liikaa itseämme muihin. Saatamme elää hyvää elämää ja olla erittäin tyytyväisiä siihen, olla tyytyväisiä omaan perheeseen, kotiin, autoon, kunnes naapurilla on hienompi, eikä oma tunnukaan enää niin upealta. Saatamme aloittaa kuntoilun, perustaa yrityksen tai opiskella meille jotain uutta, ja vertaamme meidän johdantoa jonkin toisen henkilön 14:sta lukuun. Koemme huonommuuden tunnetta, turhaudumme emmekä välttämättä edes yritä, koska joku toinen on niin paljon meitä parempi kyseisessä asiassa. Saatamme unohtaa, että tämä joku on ollut todennäköisesti joskus samassa aloituspisteessä, kokenut samat haasteet, tehnyt monta tuntia töitä kehittymisen ja menestymisen eteen saavuttaakseen tämän hetkisen tilanteensa.

 

Herkästi ajaudumme uskomaan, etteikö elämämme voisi olla merkityksellistä ilman mitään mahdottoman suuria ja ihmeellisiä saavutuksia. Voimme löytää merkityksellisyyttä arkisistakin asioista. Toiselle merkityksellisyyttä voi tuoda ihmisten auttaminen, toiselle vanhemmaksi tuleminen, jollekin oma työ tai jollekin toiselle jatkuva itsensä kehittäminen. Ehkä meidän tarvitsisi laskea median tuputtamaa merkityksellisen elämän rimaa hiukan alemmaksi, jotta pystyisimme huomaamaan omista elämistämme asioita, jotka tuovat meille iloa, kannustavat yrittämään ja jatkamaan ponnistelua, asioita jotka kehittävät meitä ihmisinä ja asioita, jotka koemme arvokkaiksi ja merkityksellisiksi ja jotka myös tuovat meille merkityksellisyyttä. Uskalletaan olla tavallisia ja nauttia tavallisista asioista.

 

Millaista kipua olen valmis kärsimään

 

Monet meistä ovat varmasti ainakin joskus unelmoineet suuria. Lapsena on saattanut unelmoida olevansa kuuluisa toimintaelokuvan näyttelijä, menestynyt kirjailija tai kaikkien ihannoiva rocktähti, tai minun tapauksessani rahaa takova hammaslääkäri. Unelmaa on saattanut pyöritellä päässään aivan valtavasti, on voinut kokea joka solullaan olevansa suositun elokuvan pääroolissa näyttelemässä hurjaa taistelukohtausta tai lavalla vetämässä mahdotonta kitara sooloa suuren yleisön kirkuessa lisää. Mutta jonakin päivänä huomaa ettei unelman eteen ole tehnyt tai saanut mitään aikaiseksi ja se on karissut pala palalta pois. Meidän on helppo unelmoida huikeasta elämästä tai menestyksekkäästä työstä, mutta olemmeko aidosti valmiita tekemään ja raatamaan töitä sen unelman eteen.

 

Kirjassa mainittiin, että meidän ei kuuluisi kysyä itseltämme mikä olisi mahtavin tilanne, minkä pystymme kuvittelemaan ja mitä haluaisimme, vaan meidän tulisi kysyä millaista kipua olemme valmiita ja halukkaita kärsimään. Emme saavuta itse päätepysäkkiä, jos sellaista edes on olemassa, sormia napauttamalla vaan meidän tarvitsee uurastaa unelmiemme eteen aivan valtavasti. Se mikä erottaa unelmiensa saavuttajat ja pelkät unelmoijat, on juurikin se kärsimys. Onko valmis kärsimään, nauttiiko unelman saavuttamisen vaatimasta työstä, nauttiiko siitä matkasta kohti saavuttamatonta päätepysäkkiä.

 

Meidän ei kannata unelmoida kuuta taivaalta, jos emme ole halukkaita rakentamaan rakettia. Unelma voi jäädä saavuttamatta, nautit matkasta tai et. Ja mitä jos oletkin hammasta purren kipuillut, paiskinut töitä, uhrannut asioita, joista oikeasti nautit ja jäät ilman palkkiota, ilman sitä unelman kohokohtaa, miltä tämä sinusta tuntuisi, katkeroituisitko?

 

Kysy itseltäsi unelmaasi ajatellen seuraavia kysymyksiä: millaista kipua olen valmis kärsimään, millaiselle matkalle haluan lähteä, millaista unelmaa haluan jahdata, kuinka paljon olen valmis laittamaan itseäni likoon ja tekemään töitä, mitä jos en koskaan saavuta unelman ”päätepysäkkiä”, voinko silti olla tyytyväinen ja onnellinen siitä matkasta ja uurastamisesta?

 

 

 

Kiitos sinulle, jos luit tekstin loppuun asti.

Tällaisia ajatuksia kirjassa esiintyneet asiat herättivät minussa ja paljon jäi kertomattakin. Toivottavasti tämä teksti herätti sinussa ajatuksia tai se innostaisi sinua tarttumaan tähän kirjaan ja lukemaan sen myös itse! Kuulen mielelläni sinunkin ajatuksia kyseisestä kirjasta, jos olet sen jo lukenut tai kun olet sen lukenut.

❤️: Jonna

Taimi ei ainakaan piitannut p*skaakaan
minun lukuhetkistä