maanantaina, toukokuuta 16

Tarina syömishäiriöstäni

Aihe, josta olen jo pitkään halunnut kirjoittaa, on oma kokemukseni syömishäiriöstä, ja etenkin anoreksiasta. Käynkin tässä tekstissä läpi kuinka sairastuin ja miksi, miten sairastuminen muutti kehonkuvaani ja mieltäni, miksi ja miten parantuminen lähti käyntiin ja mitä haasteita olen parantumisen aikana kokenut ja miten koen oman suhteeni kehooni ja syömiseen tänä päivänä.

Haluan kirjoittaa tästä aiheesta siksi, että tiedän monen kamppailevan oman kehonkuvansa ja syömisen kanssa. Kirjoitan myös siksi, etten ole kertaakaan käynyt tätä tarinaa kokonaisuudessaan läpi kenenkään kanssa. Joten pääset kuulemaan sen ensimmäisenä.

Mistä kaikki sai alkunsa?

14—15-vuoden iässä, yläasteen viimeisillä asteilla, sosiaalinen media kasvoi valtavaa vauhtia. Eksyin tällöin itse seuraamaan somessa lukuisia laihoja, kauniita ja paljon huomiota saaneita naisia. Kaveripiirissäni oli myöskin näitä itseäni pidempi säärisiä ja nättejä tyttöjä, jotka saivat myös pojilta enemmän huomiota. Sosiaalinen media loi nuorelle minulle raamit, joihin nuoren naisen kuuluisi mahtua, jotta voisi olla kaunis ja haluttu.

Tämän lisäksi kaveripiirissäni sekä somessa oli tyttöjä, jotka olivat mielestäni todella kauniita ja heidän vartalonsakin olivat upean muotoisia. Mutta nämäkään tytöt eivät olleet tyytyväisiä omiin ulkonäköihinsä tai vatsamakkaraan, mikä ilmestyi vain taivuttaessaan selkää etukumaraan. Kun vertasin itseäni, omaa lyhyttä ja hieman isompaa vartaloani muihin, aloin kokemaan itseni vielä isommaksi, lihavammaksi ja rumemmaksi.

Olen siis nuorena ollut aina normaalipainoisen mitoissa, en laiha mutta en myöskään lihava. Olen harrastanut liikuntaa ja tanssia ja tykännyt niistä todella paljon. Tähän pituuteen, jossa olen tällä hetkellä taisin kasvaa jo 3—4-luokan aikana, ja murrosikäni alkoi muita aikaisemmin. Koin kolhaisun, kun muut tytöt alkoivat kasvaa pituutta ja muotoutua naisiksi yläasteen aikana ja minä näytin samalta kuin ala-asteella. Tai siltä se minusta ainakin tuntui.

Vaikka kuinka yritän muistella, en tarkalleen muista mistä hetkestä syömishäiriöni alkoi kehittyä. Muistan, että 8—9-luokan aikana aloin lenkkeilemään ja juoksemaan todella paljon ja vähentämään syömistäni radikaalisti. Tulin jatkuvasti tarkemmaksi ja tarkemmaksi sen suhteen, mitä söin. Pahimpina aikoina muistan syöneeni riisikakkuja porkkanaraasteella. Pelkäsin eläinperäisiä tuotteita ja lihaa, koska yläasteen biologian opettajamme näytti meille järkyttävän ja ahdistavan videon tehotuotanto sikalasta, joka oli kuvattu salaa. Pelkäsin rasvojen syömistä, koska luulin rasvan kertyvän vatsaani ja reisiini. Söin siis käytännössä pelkästään kasviksia, koska halusin olla laiha, kaunis ja halusin, että minut huomataan ja minusta kiinnostutaan.

Minä rippukoulu ikäisenä, syömishäiriön pahimpina aikoina.

Kaikki tapahtui pikkuhiljaa. Askel askeleelta. Paino ja keho muuttui siinä samalla pikkuhiljaa, kunnes painoni oli pudonnut yli 10 kg normaalipainosta. Muutokset eivät tapahtuneet pelkästään ulkoisesti vaan myös sisäisesti. Sisäisesti olin todella ahdistunut, pelkäsin, koin jatkuvaa riittämättömyyden tunnetta, palelin, yritin jaksaa tehdä kaikkea niin kuin ennenkin, en saanut ymmärrystä tai apua muilta, koin yksinäisyyttä, vihasin vartaloani ja itseäni ja kuukautiseni hävisivät myös.

Perheeni ei aluksi huomannut, mitä oli tapahtunut tai tiennyt kuinka asiaan pitäisi suhtautua. Kuittailut ja kommentit muilta vartalostani ja syömisestäni pahensivat vain entuudestaan alakuloista mielialaani. En ole siltikään perheelleni tai muille katkera, sillä on todella ymmärrettävää ettei muutoksia, jotka tapahtuvat pikkuhiljaa, huomaa kun toisiaan näkee joka päivä ja melkein koko ajan. Ja miten sitä nyt suhtautua asiaan, mikä on kaikille uutta ja tuntematonta. Äitini oli minulle tuona aikana hyvin tärkeä. Hän asetti minulle rajoja ja ehtoja ja kävi kanssani kävelyillä ja kuntosalilla, kun niiden aika koitti. Tuolloin olin monesti vihainen säännöistä ja kiukuttelin paljon, koin jonkinlaista vääryyttä. Jälkeenpäin olen kuitenkin todella kiitollinen ja iloinen siitä, että vanhemmat olivat minulle se tuki ja turva, mitä oikeasti kaipasin. Kiitos.

Siskoni asui jo omassa asunnossaan ja hän huomasi, mitä oli tapahtumassa. En muista kuinka tästä päästiin eteenpäin, mutta seuraavat muistikuvat ovat, että liikunnan määrääni alettiin rajoittamaan ja aloitin käymään psykoterapiassa. En kokenut terapiasta olevan hyötyä, sillä en halunnut ottaa apua vastaan. Se tuntui vastenmieliseltä. Muistan yhtenä päivänä itsekseni päättäneeni, että nyt haluan parantua. Ja se oli se merkittävä päätös, minkä tein ja mistä paranemiseni alkoi.

Muistan rakastuneeni jo tuolloin kaurapuuron, banaanin,
maapähkinävoin ja marjojen yhdistelmään.
Lopetin somessa näiden laihojen naisten seuraamisen ja aloin ihailemaan lihaksikkaita ja voimakkaita naisia. Löysin somesta myös naisia, jotka olivat parantumassa tai parantuneet syömishäiriöstä ja, jotka jakoivat kuvia omista isoista ja terveellisistä ruoka-annoksistaan ja vartaloistaan, joihin lihas oli alkanut tarttumaan. Näistä sain suuren kipinän. Aloin syömään jokaisen aterian jälkeen proteiinipatukoita ja myöhemmin aloin syömään myös ruokia, joita pelkäsin. Painon noustessa pikkuhiljaa ylöspäin, sain luvan aloittaa kuntosalilla käymisen.

Kuntosalilla käyminen oli minulle henkireikä. Rakastin sitä touhua todellakin jo 15-vuoden ikäisenä. Aloin pääsemään irti pelosta ruokaa kohtaan, koska ymmärsin sen olevan minun polttoainetta ja lihasteni rakennusainetta. Ammattikoulun alkaessa olin jo normaalipainoinen ja saanut kasvatettua lihasta vartalooni ja sain myös kuukautiseni takaisin! Se oli juhlan hetki se!

Kaikki tämä, laihuuden ihannointi, ruoasta ahdistuminen, himoliikunta ja laihtuminen, päätös parantua, ruoan lisääminen ja lihasten kasvattaminen tapahtuivat n. 2 vuoden sisällä. Ja voin sanoa, että oli aika rankat kaksi vuotta! Parantuminen ei silti jäänyt vielä siihen. Vasta nyt 23-vuoden iässä voin käsi sydämelläni sanoa, että olen parantunut syömishäiriöstä ja lyhyellä matikalla laskettuna parantuminen vei minulta siis 8 vuotta.

Miltä matka parantumiseen minulla oikein näytti?

Olinko näiden kahden vuoden jälkeen tyytyväinen vartalooni ja pidinkö itseäni kauniina ja riittävänä? En. Tästä alkoikin uusi taistelu oman kehonkuvani kanssa.

Tavattuani ammattikoulun aikana ensimmäisen varsinaisen poikakaverini, aloitin kuntosalilla treenaamisen enemmän tosissani eli n. 17-vuoden iässä. Saatoin treenata 6 tai jopa 7 kertaa viikossa ja syödä hieman enemmän mitä sattuu. Muistan, kun lihakseni kasvoivat lyhyessä ajassa aika räjähdysmäisesti treenimäärien lisääntymisen ja uusien treenitekniikoiden myötä. Tuolloin äitini kysyi hyvin varovasti, että olenko alkanut käyttämään kasvuhormoneita! Olin hyvin otettu kommentista tuolloin ja hymyilyttää vieläkin. Ja ei, en käyttänyt mitään muuta kuin hiukan enemmän pizzaa ja jäätelöä sekä todella runsaita annoksia ruokaa.

Painoni nousi normaalipainosta reilu +10 kg lisää pienessä ajassa, ja vaikka osa siitä oli lihasta, oli siitä osa myös rasvaa. Olin hyvin ahdistunut tästä vaa’an lukemasta, enkä ollut tyytyväinen vartalooni. Halusin olla lihaksikas, halusin leveän selän, isot kädet ja reidet ja pyöreät olkapäät, mutta halusin myös todella kapean vyötärön. Haastava yhtälö.

Kuva ajoilta, jolloin olkapääni vielä kipuilivat.
Isot treenimäärät ja ruoan määrän rajoittaminen, johtivat loukkaantumisiin ja kipuihin. Olkapääni tulehtuivat, mikä söi todella pahasti treenimotivaatiotani ja tietysti myös lihaksiani. Painoni putosi pikkuhiljaa takaisin normaalipainoon, mutta en taaskaan ollut tyytyväinen vartalooni, koska menetin paljon lihasta.

Tämän jälkeen oli aika jolloin kokeilin erilaisia rajoittavia ruokavalioita. Ruokavalioiden noudattamisessa menin aina ääripäähän ja ne alkoivat nostamaan pintaan syömishäiriömäistä käyttäytymistä, onneksi osasin tunnistaa nämä aina ajoissa. Kuntoutin samalla olkapäitäni ja kävin kuntosalilla tekemässä mitä milloinkin pystyin. Oli parempia ja kivuttomampia päiviä ja oli päiviä kun käsivarret eivät nousseet yli 90 asteen kulman. Kirjoitin ylioppilaaksi, erosin, muutin pois kotoa ja aloitin koulun uudella paikkakunnalla, jotka lisäsivät haasteita tähän soppaan.

Näistä haasteista alkoi kuitenkin matkani kohti ravitsevampaa ja joustavampaa syömistä sekä armollisempaa ja rakastavampaa suhdetta kehoani kohtaan.

Opin ensimmäistä kertaa moneen vuoteen käyttämään ja syömään terveellisiä rasvoja. Opin tykkäämään muistakin urheilumuodoista kuin kuntosalista. Aloin siis syömään paljon monipuolisemmin ja myös liikkumaan monipuolisemmin. Ymmärsin, että kehostani on vaikka ja mihin! Se kestää ja kantaa tiettyyn pisteeseen asti, se vaurioituu mutta parantuu, se mahdollistaa kaiken sen mistä pidän ja se pitää minusta kyllä huolen, jos vain kuuntelen sitä. Mikä uskomaton järjestelmä!


Rakastuin syvästi avokadoihin,

ja vuohenjuustoon.

Susheja unohtamatta!

Tänä päivänä arvostan kehoani aivan valtavasti enkä tule sitä enää ikinä rääkkäämään tai inhoamaan kuten ennen. Ja ei, en ole siihen joka päivä tyytyväinen eikä peilikuva miellytä aina. Yritän kuitenkin olla armollinen ja opetella hyväksymään, että kehoni muuttuu jatkuvasti ja rasva tuppaa minulla kertymään vain ja ainoastaan vatsaan ja alaselän puolelle (vaikka kuinka toivoisin sen menevän reisiin ja pakaraan).

Naisen keho on uskomattoman kaunis ja viisas, oli se sitten minkä muotoinen tahansa. Ja kun itse tekee parhaansa oman terveyden eteen, eli syö terveellisesti ja riittävästi/kohtuullisesti, liikkuu joka päivä siten mistä itse nauttii, muistaa välillä rauhoittua ja rentoutua, nauraa ja kokee onnea ja kiitollisuutta usein, ja välillä herkuttelee omilla lempiherkuillaan, keho muotoutuu juuri sellaiseksi kun sen on tarve muotoutua.

Minulle vatsalihasten näkyminen ja pieni rasvaprosentti eivät enää merkitse hyvää kuntoa, terveyttä tai kauneutta. Minusta kauneutta ja terveyttä on pystyä tekemään niitä asioita mitä rakastan, syömään ruokia, mitkä ravitsevat ja tekevät hyvää keholleni ja välillä sellaisia, jotka tekevät hyvää mielelleni, liikkumaan ja treenaamaan välillä lempeästi ja välillä niin, että hiki lentää. Minulle terveyttä on myös toimiva suolisto ja ihana luonnollinen hormonitoiminta, johon olen päässyt pian puolen vuoden ajan tutustumaan ja siitä nauttimaan ja voimaantumaan. E-pillereiden lopettamisesta ja vaikutuksesta omaan naiseuteen, voisinkin kirjoittaa seuraavan tarinan.

Olen kiitollinen, että kehoni on kantanut minua tähän päivään asti. Se on kestänyt painonvaihtelut, loukkaantumiset, aloittanut kuukautiset aina uudelleen, parantanut ihoni, kun olen sitä vahingoittanut, mahdollistanut minulle upeita asioita, vaikka olen sitä monet vuodet vihannut, haukkunut ja rääkännyt.

Mieti voisitko itse määritellä terveyden uudella tavalla ja pyrkiä elämään sen määritelmän mukaisesti, sekä ymmärtämään, mihin kaikkeen sun oma keho oikein pystyykään ja on pystynyt sekä, mitä kaikkea se sulle mahdollistaa.

Muista, terveys ei ole itsensä vihaamista, haukkumista tai rankaisemista. Se ei ole saavutettavissa usein tapahtuvilla rankoilla treeneillä tai liian pienillä tai epäravitsevilla ruoka-annoksilla. Terveys vaatii pysähtymistä ja kuuntelemista, mitä sun keho, mitä sinä aidosti kaipaat ja tarvitset? Ja kuinka se olisi sinulle parhaalla ja lempeimmällä tavalla saavutettavissa? Ole armollinen ja opettele rakastamaan itseäsi sekä kehoasi, olkaa ystäviä ja yhteistyökumppaneita pahimpien vihollisten sijasta.

💜: Jonna






torstaina, syyskuuta 23

Paljasjaloin liikenteessä


Paljasjaloin liikenteessä


Tässä postauksessa käydään läpi minkälainen on jalkaterän luonnollinen muoto, miten nykyajan kengät ovat muovanneet jalkojamme ja miten ne vaikuttavat jalkojemme toimintaan sekä yleisimpiin jalan vaivoihin. Käydään läpi myös minkälaisia vaikutuksia paljasjalkakengillä on jalkojemme toimintaan, ja lopuksi kerromme meidän kokemuksia Vivo barefootin vaelluskengistä.

 

Jalkaterän luonnollinen muoto

Jokainen tietää minkälainen jälki paljaista jaloistamme jää kun nousemme vedestä laiturille ja jätämme jäljet peräämme. Tämä jälki antaa hyvän kuvan jalkateriemme muodosta. Jalkaterien muodot vaihtelevat valtavasti yksilöittäin. Toisilla jäljet ovat kapeat ja sirot ja toisilla taas leveät. Toisilla varpaat ovat tiiviisti vierekkäin ja toisilla varpaat harottavat vapaasti.




Jalkateriemme muotoon vaikuttaa oleellisesti kaksi asiaa. Luiset rakenteet, joihin emme niinkään pysty vaikuttamaan ja jalkojen toiminnallisuus eli kuinka jalkojemme lihakset toimivat ja kuinka vahvoja ne ovat. Toiminnallisuus on se mihin me pystymme vaikuttamaan.



Vahvat ja oikein toimivat jalkapohjien, pohkeiden ja säärien lihakset mahdollistavat jalkaterän optimaalisen toiminnan. Optimaalisesti toimivan jalkaterän muodossa on selvästi erottuva holvikaari ja varpaat asettuvat vapaasti liimautumatta toisiinsa. Optimaalisesti toimivan jalkaterän paino jakautuu tasaisesti kantapäälle, päkiälle ja varpaille.

 

Nykykengän muoto

Nykykengässä on usein pehmentävä ja korkoa tuova kantapää ja jalan holvikaarta tukeva rakenne (pronaatiotuki). Kengän muoto kapenee varpaita kohti puristaen ne yhteen. Kengänpohja on usein kaareva, joka helpottaa askeleen rullaavaa liikettä. Nykykengät luovatkin jalkaterälle kuin kaukalon, jossa jalkaterän ei tarvitse tehdä itse lihastyötä vaan kenkä tekee sen minkä jalkaterän kuuluisi tehdä itse.


Vihreä pohjallinen Adidas ultraboost juoksukenkä ja
musta pohjallinen Vivo barefoot vaelluskenkä.
Pohjallisten ero havainnoillistaa hyvin kenkien muotojen eroa.

Oli kyse sitten nykyaikaisista muodikkaista lenkkikengistä tai naisten korkokengistä, aiheuttavat ne jatkuvaa pohjelihaksen supistumista ja lyhentynyttä muotoa. Pitkässä juoksussa korko kannan alla aiheuttaakin ongelmia pohjelihaksissa.

No entä kun vertaamme luonnollista jalkaterän asentoa nykykenkien muotoon. Ne eivät yksinkertaisesti sovi yhteen.


Nykykengän vaikutukset jalkaterän muotoon ja toimintaan

Mitä sitten tapahtuu jaloillemme kun pidämme niitä kengissä, joissa on pieni korko kannan alla, kapeneva kärki, kaareva pohja ja jalkaterän holvikaarta tukeva rakenne? Jos käyttö on satunnaista tai lyhytaikaista, niin ei todennäköisesti mitään. Mutta jos käyttö on useampia vuosia jatkuvaa ja yhtäjaksoisesti pitkäaikaista, niin todennäköisesti paljonkin.


Adidas ultraboost

Jalka muotoutuu kengän mukaiseksi. Varpaat liimautuvat yhteen tehden jalasta kärkeenpäin kapenevan. Liian ahdas kenkä voikin aiheuttaa varpaiden nivelten epämuodostumia ja jalkapöydän sivuille voi aiheutua kyhmyjä. (Niinkuin Jonnalle on jo nuorena sellaiset muodostuneet, nähtävissä kuvasta.)


Adidas Ultraboost juoksukenkä ja sen pohjallinen.
Vas. varpaat liimautuvat yhteen.
Oik. varpaiden luonnollinen asento.

Pienen kannan korotuksen takia kukaan ei kuitenkaan kävele varpaisillaan eikä holvikaarituki muotouta jalkaan holvikaarta. Mutta se mitä tapahtuu on jatkuva pohjelihaksen rasitus korollisilla kengillä kävellessä sekä muutos lantion asennossa. Pohjelihasten rasitus voi johtaa ylirasitukseen ja kiputiloihin kun taas muutokset lantion asennossa voivat aiheuttaa kipua selässä. Holvikaarentuki (pronaatiotuki) ei muotouta jalkaan kaarta vaan päinvastoin se opettaa jalan lihaksia siihen, ettei sen tarvitse itse ylläpitää kaarta, koska kenkä tekee sen lihasten puolesta.

Askeleen rullaaminen ukkovarpaan kautta ja ukkovarpaalla ponnistaminen on tärkeä vaihe kävelyä ja juoksua. Ukkovarpaan käyttö on oleellinen tekijä koko takaketjun eli pohkeiden, takareisien ja pakaroiden aktivoitumisessa. Kengänpohjan muodon ollessa kaareva helpottaa se askeleen rullaamista, mutta tällöin jää helposti tärkeä ukkovarpaan käyttö hyvin vähäiselle tai kokonaan pois.

Lyhyesti, nykykengän muoto ja sen antama tuki vaikuttavat valtavasti jalkaterän luonnolliseen muotoon ja toimintaan. Kengät vähentävät jalkaterän itse tehtävää lihastyötä heikentäen pieniä lihaksia, mutta myös suurempiakin lihaksia.


Lihasten toiminnan ollessa heikkoa tai lihasten vääränlainen aktivoituminen voi johtaa mm. holvikaaren madaltumaan, jolloin painojakauma siirtyy jalkaterän sisäsyrjälle muuttaen myös polven, lonkan ja koko selkärangan asentoa. Jalka on tällöin niin sanotusti lättäjalka. Tämä ilmenee erityisesti silloin kun on käyttänyt monia vuosia hyvin tukevia kenkiä ja jalan lihakset ovat saaneet olla levossa.

Optimaalisesti toimivat, jalkaterän muotoon vaikuttavat, lihakset ovat siis aika tärkeä osa hyvin toimivaa kroppaa. Harjoittelemalla paljainjaloin kävelyä tai paljasjalkakenkäilyä voi saada luonnollisen askelluksen esiin ja jalkaterän lihakset käyttöön.


Paljasjalkakengät

Paljasjalkakenkien pohja on neutraalin muotoinen ja pohja on ohut, minkä ansiosta alustan ja siinä tapahtuvat muutokset aistii paremmin. Paljasjalkakengissä kärki on leveä, mikä antaa varpaille tilaa liikkua vapaasti. Paljasjalkakengän muoto mahdollistaa siis luonnollisen jalkaterän muodon.

Luonnollisen muodon lisäksi paljasjalkakengät mahdollistavat jalkaterän lihasten käytön ja vahvistamisen. Paljasjalkakengät eivät tue jalkaterää ja nilkkaa samalla tavalla kuin tavallinen kenkä. Paljasjalkakengät vaativatkin jalkaterän lihasten lisäksi säären lihasten ja pohkeiden käyttöä. Paljasjalkakenkien käyttö vahvistaa siis pieniä ja suuria lihaksia, kehittää jalkaterän ja nilkan hallintaa ja kehittää siten myös tasapainoa.

Paljasjalkakenkien pohja on neutraalin mallinen eikä kantaa ole korotettu. Paljasjalkakengät tukevat lantion neutraalia asentoa ja pohkeet pääsevät työskentelemään vain silloin kun niiden kuuluukin.

Paljasjalkakengät mahdollistavat varpaiden ahkeran käytön ja askeleen aktiivisen rullaamisen ukkovarpaan kautta. Näin saadaan aktiiviseksi myös takareiden ja pakaran lihakset.

 

Paljasjalkakengät kahden viikon testiajossa

Me ostettiin Vivo Barefoot Tracker Forest ESC vaelluskengät ennen lähtöä kahden viikon mittaiselle pohjoisen reissulle. Paljasjalkakenkien ostaminen on ollut jo pitkään mielessä ja erityisesti juurikin vaeltamiseen soveltuvien kenkien hankkiminen. Jonnalla ei ollut aiempaa kokemusta paljasjalkakenkien käytöstä, mutta Tuomas sen sijaan on käyttänyt satunnaisesti paljasjalkakenkiä kuntosalilla ja juoksulenkeillä.



Päädyimme kyseisiin kenkiin niiden tarjoamien ominaisuuksien takia. Pintamateriaali on hengittävää nahkaa, josta mehiläsvahaus tekee myös vettähylkivän. Kenkä on suunniteltu yhdessä Wild Humanin ja Independent Adventurerin erämaa-asiantuntijoiden kanssa.

Vaelluskengän pohja on Michelinin luoma, jota Vivokaupan verkkosivuilla esitellään seuraavasti: Michelinin © ESC Sole tarjoaa äärimmäistä pitoa. Korkean suorituskyvyn kumi ja off-trail-kuviointi maksimoi tuntuman, joustavuuden ja pidon. Pohjan kuviointi on suunniteltu pitämään nousuissa, laskuissa, kuivalla, märällä, kovalla ja pehmeällä. Pohja sopii kaikkeen maastoon erinomaisesti.



Tiesimme jo ennen lähtöä, että pohjoisen reissumme tulee sisältämään paljon kävelyä ja erityisesti nousua erilaisissa maastoissa ja olosuhteissa. Reissumme kesti kaksi viikkoa ja se piti sisällään 128 käveltyä kilometriä, vesisadetta, tuulta, aurinkoa, hiekkaa, soraa, kivikkoa, suota, sammalta... Kengät pääsivät siis rajuun testiin. Ja jalat myös.

 

Miten kengät suoriutuivat testiajosta?


Pohja

Kenkien pohja oli miellyttävän tuntuinen ja tarpeeksi paksu, vaikkakin huomattavasti ohuempi mitä normaalissa vaelluskengässä. Mukavinta kengillä oli kävellä pehmeässä maastossa ja metsäpoluilla eikä sorainen tie tai kivikkokaan tuntunut liikaa kengän läpi.



Michelinin lupaus äärimäisestä pidosta piti paikkansa. Kenkiin pystyi luottamaan myös kivikkoisia tuntureita ylös kavutessa eikä kivet ollut märkinäkään liukkaita. Askelta täytyi varoa oikeastaan vain silloin kun maastossa oli märkiä puun juuria polulla.



Pohjan joustavuuden ja ohuen pohjan ansiosta maaston vaihtelut tunsi jaloissa herkemmin ja jalat sopeutuivat äkkiä uuteen maastoon. Tasapainon ylläpitäminen oli vaikeassakin maastossa yllättävän helppoa.

Pinta

Kengät kokivat sateen ja kivikkoisten vaellusreittien ansiosta välillä kovia ja kengän pinta sai osumia ja naarmuja. Säännöllisellä vahauksella kenkien pinta kuitenkin korjaantui ja pinta oli taas uuden veroinen.




Pienessä vesisateessa tai kosteassa maastossa kävellessä kengät pysyivät kuivina. Kuitenkin useamman tunnin kestävässä vesisateessa ja suopohjaisessa maastossa kävellessä sukat alkoivat kastua. Sateisen sään jälkeen kenkien vahaus teki pinnasta taas vettähylkivän.


Vas. juuri plankattu kenkä ja oik. kivikolla kävelty kenkä.

Sisäpuoli

Kengät olivat jalassa hengittävät eikä jalat hikoilleet niin paljoa kuin tavallisissa vaelluskengissä. Viileissä sääoloissa kengät pitivät jalat lämpiminä. Jalat palelivat reissussa ainoastaan kerran, kun istuttiin ulkoilmaelokuvissa reilun kahden tunnin ajan.



Kenkien leveän lestin takia ne olivat erittäin mukavan tuntuiset. Meillä molemmilla on aika leveät jalkaterät eikä kummallakaan kengät hiertäneet sivuilta. Yleensä jalkaterät turpoavat vähän, kun ollaan jalkojen päällä useamman tunnin ajan tai kävellään pitkiä matkoja. Turpoamista ei edes havainnut näillä kengillä kävellessä.


Miten jalat kestivät reissun?

Lyhyesti sanottuna, hyvin. Meillä kummallakaan ei esiintynyt reissun aikana jaloissa mitään normaalista poikkeavaa.

Reissun aluksi kipeytyivät pohkeet, koska nousimme jo ensimmäisen päivän aikana yli 500 m korkealla kiviselle tunturille. Kengät mahdollistivat varpaiden ahkeran käytön ja liikkuessa aktivoituivat hyvin myös takareiden ja pakaran lihakset. Kyseiset lihakset tietysti myös kipeytyivät rasituksesta.

Odotimme myös jalkapohjien kipeytyvän paljasjalkakenkien ohuiden ja joustavien pohjien takia, mutta näin ei tapahtunut. Vasta reissun viimeisinä päivinä jalkapohjien lihaskalvot alkoivat kipeytymään, mikä varmasti johtui niin uusien kenkien käytöstä kuin myös kahden viikon mittaisesta jatkuvasta rasituksesta.


Tiivistäen

Uusia kenkiä kannattaa sisäänajaa pikkuhiljaa ja varsinkin kun vaihtaa normaaleista kengistä paljasjalkakenkiin. Paljasjalkakenkiä kannattaa siis aluksi pitää vain lyhyitä matkoja kävellessä eikä suinkaan vaihtaa kaikkia kenkiä yhtäkkiä paljasjalkakenkiin. Varsinkin, jos käyt lenkkeilemässä hölkäten tai juosten tai harrastat lajia, joka sisältää hyppimistä, täytyy paljasjalkakenkiin siirtyminen tehdä vaiheittain.



Me vaihdettiin paljasjalkakenkiin aika äkkiä ja tiedostimme, että siitä saattaa tulla myös seuraamuksia. Pääsimmekin aika vähällä ja jalkamme tottuivat äkkiä paljasjalkakenkiin. Olemme käyttäneet samoja kenkiä joka päivä myös reissun jälkeen ja käytämme todennäköisesti koko talven ajan. Vanhat kengät eivät nimittäin tunnu enää ollenkaan hyviltä jalkaan.



Olemme kaikenkaikkiaan erittäin tyytyväisiä Vivon vaelluskenkiin. Aiomme ehdottomasti hankkia keväällä toiset paljasjalkakengät käyttöömme, sillä olemme erittäin kiinnostuneita seuraamaan, mitä muutoksia jalkaterissämme tapahtuu paljasjalkakenkien myötä. Ehkä palaammekin niihin vielä myöhemmin!

Jos sinulla heräsi kysyttävää paljasjalkakenkiin liittyen niin laita ihmeessä kommentia.

💓 Jonna ja Tuomas

maanantaina, kesäkuuta 28

Meditaation normalisoiminen

 Meditaation normalisoiminen


Sain juuri hetkittäin luettua Joe Dispenzan kirjan ”Luo itsesi uudelleen: Opas mielen rajoitteiden purkamiseen”. Kirja herätti minut ajattelemaan maailmaa hieman eri tavalla. En kuitenkaan aijo paljastaa kirjan sisältöä tässä tekstissä, mutta voin antaa suuren suosituksen kirjan lukemiselle. Suosittelen varsinkin, jos oman ajattelun ja maailmankatsomuksen haastaminen kiinnostaa. Kirjasta inspiroituneena haluaisin kuitenkin jakaa muutaman sanan mediaatiosta.

Moni mieltää meditaation jollakin tapaa mystiseksi ja enemmän ehkä uskonnolliseksi harjoitteeksi. Niin myös minäkin olen mieltänyt. Meditaatiot, erilaiset mindfulness ja tietoisen läsnäolon harjoitukset ovat kuitenkin yhä useamman menestystä, onnea ja unelmiaan tavoittelevien ja niitä saavuttaineiden henkilöiden työkalupakissa. Meditaation aikeet eivät siis tarvitse olla uskonnollisia tai hengellisiä, vaan meditaatiota voidaan käyttää itsensä kehittämiseen ja uudelleen luomiseen. Meditaation avulla voimme saavuttaa kaiken sen, mitä olemme aina halunneet. Heräsikö kiinnostus?


Tutustuminen

Tiibetin kielessä meditaatio tarkoittaa ”tutustumista”. Itse näenkin meditaation harjoitteena, jonka avulla pystyy tutustumaan syvemmin itseensä ja mieleensä. Meditaatio tarjoaa mahdollisuuden siirtyä itsenään olemisesta itsensä tarkkailijaksi eli toisin sanoen siirtymään tekijästä katsojaksi. Tässä meditatiivisessa tilassa meidän on mahdollista tarkkailla mm. seuraavia asioita itsestämme:

  • minkälainen ihminen minä olen
  • mitä usein tunnen
  • mitä usein ajattelen
  • miten reagoin näihin tunteisiin ja ajatuksiin
  • mistä ne juontavat juurensa ja miten ne vaikuttavat minuun ihmisenä
  • miten ne vaikuttavat käyttäytymiseeni, valintoihin, mitä teen sekä siihen kuinka elän elämääni
  • olenko ulkoisesti aidosti minä
  • annanko itselleni sitä rakkautta ja kiitollisuutta, mitä ansaitsen

Usein täytämme päivämme askareilla, joita hoidamme toinen toisensa jälkeen. Aamu saattaa alkaa kiireisesti, päivä vierähtää töissä, iltapäivästä on aikaa ehkä omalle harrastuksella ja perheelle, ja sitten illalla mietimme kulunutta päivää ja murehdimme jo huomista. Tämä esimerkki on aika kärjistetty, mutta uskon, että moni siltikin pystyy samaistumaan.

Montako kertaa tuon päivän aikana oikeasti pysähdymme, hengitämme, olemme läsnä, kuuntelemme itseämme ja olemme kiitollisia, täynnä rakkauden ja onnen tunteita. Kiireen keskellä tuntuu ehkä mahdottomalta ajatella, että istuisimme hetken paikallamme, pitäisimme tauon ympäröivästä maailmasta, ei siten, että syventyisimme sosiaalisen median maailmaan, vaan niin, että tutustuisimme meille kaikista tärkeimpään henkilöön, itseemme.


Meditaatio työkaluna muutoksessa

Voimme käyttää meditaatiota niin kehon rentouttamiseen ja stressin lieventämiseen kuin omien ajatuksien ja tunteiden tarkasteluun. Voimme kuitenkin käyttää meditaatiota myös suurempiin tavoitteisiin kuten uuden luomiseen ja muutoksien tekoon.

Meditaatiossa kiehtovaa onkin se, että voimme uneksia, unelmoida, suunnitella ja elää ajatuksissamme hyvin vahvasti ja aidosti sitä elämää ja juuri sellaisena ihmisenä kuin vain haluamme. Voimme meditatiivisessa tilassa muuttaa itseämme ja elämäämme. Voimme saavuttaa asioita, joista et välttämättä ole uskaltanut edes unelmoida. Ajatuksilla on valtava voima.

Meillä on paljon tunteita, ajatuksia ja käyttäytymismalleja, joita olemme tiedostamattamme ja ehkä joskus tietoisesti lakaisseet maton alle piiloon. Kysynkin siis, oletko koskaan täyttänyt arkeasi kiireellä, koska pidät ajatuksesi mielummin tekemisessä, ympäristössä tai toisissa ihmisissä, kuin itsessäsi? Oletko koskaan tuntenut yksin oloa tai tekemättömyyttä ahdistavaksi, koska nämä maton alle lakaistut muistojen pölyt pyrkivät pintaan aiheuttaen epämukavuutta? Jos olet, niin nyt on hyvä tehdä siihen muutos.

Jotta pystyy muuttamaan itseään ja elämäänsä, on aluksi lakattava olemasta vanha itsensä, jotta saa tilaa uudelle itselleen. On mahdotonta luoda mitään uutta, jos on vahvasti kytköksissä menneesseen ja menneisiin tunnetiloihin. On mahdotonta odottaa elämältä onnea ja muutosta, jos tuntee olonsa joka päivä onnettomaksi, ja ajattelee ja sitä kautta kokee jatkuvasti onnettomuuden tunteita. Onneksi sinä pystyt vaikuttamaan edessäsi olevaan tulevaisuuteen. Sinun täytyy vain tutustua itseesi ja luoda ja opetella uusia ajatuksia, ajatusmalleja, tunteita ja käyttäytymismalleja.



Meditaation aallot aivoissa

Dispenza tuo kirjassaan esille, mitä aivoissa tapahtuu meditaation aikana ja mihin siinä tulisi pyrkiä. Tämä auttoi itseäni ymmärtämään, että meditaatio ei ole mitään mystistä, vaan se perustuu aidosti aivojen sähköiseen toimintaan.

Aivojen sähköiset aallot koostuvat eri taajuuksista:

  • Beta – yli 13 värähdystä sekunissa
  • Alfa – 8–13 värähdystä sekunissa
  • Theta – 4–8 värähdystä sekunissa
  • Delta – 0,5–4 värähdystä sekunissa

Aivoaaltomallit

Mitä aivoaallot tarkoittavat käytännössä:

  • Beta – Meidän päivittäinen ajattelu, tietoinen ja analyyttinen ajattelu, joka koostuu eri tason beta-aalloista.
  • Alfa – Kun suljemme silmämme ja aistinvarainen tiedosaanti vähenee, hermojärjestelmällemme siirtyyy vähemmän tietoa à aivoaallot hiljenevät luonnollisesti alfa-aalloille ja rentoudumme.
  • Theta – Unen ja valvetilan rajamaa, kun tietoinen mielemme on hereillä, mutta kehomme on melkein unessa.
  • Delta – Syvä uni, kun tiedostaminen on vähäistä ja kehomme ennallistaa itseään.

Meditaatiossa pyritään siirtymään betatasolta alfatasolle ja siitä thetatasolle. Meditaatiossa halutaan siis hiljentää kehon aistimukset, irtautua ympäristöstä ja ajasta ja siirtyä alitajuntaan. Alitajunnassamme sijaitsevat kaikki epämieluisat tavat ja käyttäytymismallit, jotka voivat juontaa juurensa jo varhaisesta lapsuudesta saakka. Thetatasolla on mahdollista unelmoida, muuttaa tiedostamattomia ohjelmistoja ja luoda vapaasti ilman esteitä ja häiriöitä.



Jatkuvasti muovautuvat aivot

Aivomme ovat uskomattoman muovautuvaa materiaalia. Ennen uskottiin aivojen kehittyvän 25-vuotiaaksi, jonka jälkeen ne lähtisivät iän myötä rappeutumaan. Näin ei kuitenkaan ole. Aivot kehittyvät pitkälle vanhuuteen asti.

Vanhentuneita hermoverkkoja ja -yhteyksiä katkeaa, jos niitä ei käytetä, ja uusia syntyy harjoittelun ja toistojen myötä. Erilaiset aivopähkinät ja haasteet, sosiaaliset suhteet, liikunta ja terveellinen ravinto tukevat aivojen kehittymistä ja uusien hermoverkkojen kytkeytymistä. Ja et varmaan ylläty, jos sanon, että meditatiivisten harjoitteiden, mindfulnessin ja tietoisen läsnäolon harjoitteiden tekeminen kehittävät ajattelua ja parantavat muistia.

Meidän on mahdollista vaikuttaa aivojemme hermoverkkojen muovautumiseen ajattelumme ja toimintamme kautta. Jos aina ajattelee ja käyttäytyy samalla tavalla, vahvistaa tiettyjä hermoverkkoja aivoissaan, jotka vain vahvistuvat ja vahvistuvat ajan myötä. Tämän takia on vaikeampi käyttää muita, heikompia hermoverkkoja, ja siten vaikeampi käyttää myös erilaisia tapoja ajatella ja toimia.

Onneksi pystymme hieman huijaamaan aivojamme. Huijaamisen lisäksi tarvitsemme myös säännöllistä ja jatkuvaa harjoittelua, jotta saamme luotua uusia ja vahvoja hermoverkkoja.

Tietoisella pyrkimyksellä voimme estää mieltä ja kehoa toimimasta vanhojen mallien eli vanhojen ajatusten, tunteiden ja toiminnan mukaisesti. Kun teemme näin, vanhat hermoverkot heikkenevät ja purkautuvat.

Pystymme jatkuvalla pohdiskelulla siitä, millainen haluamme olla, mitä haluamme tuntea, miten haluamme käyttäytyä ja miten haluamme elää, luomaan ja kytkemään uusia hermoverkkoja. Pohdinnan tulee olla mahdollisimman syvällistä, aitoa ja yhdistää sekä ajatuksen että tunteen uudesta minästä. Pohdinnan toistuessa yhä useammin keho alkaa tottumaan tähän uuteen olotilaan ja mielentilaan. Uuteen tottuminen tulee väistämättä johtamaan haluttuun muutokseen. Eikö kuulostakin ihan järkevältä?


Meditaation harjoittaminen

Seuraavaksi herääkin varmasti kysymys, että kuinka meditaatiota sitten voidaan harjoittaa? En pysty vielä kirjoittamaan aiheesta kokemuksen pohjalta, sillä olen vasta parin viikon ajan perehtynyt käytännön harjoitteluun. Tulen tästä aiheesta varmasti kirjoittamaan jatkossa lisää ja jakamaan omaa kokemusta ja vinkkejä.

Dispenzan kirjassa käydään läpi vaihe vaiheelta meditaatio, jonka tarkoituksena on opetella luomaan itsensä uudelleen. Dispenza tuo vahvasti esille sen, että aluksi on opeteltava rentoutumaan ja siirtymään alitajuntaan, ennen kuin vanhan minän purkaminen ja uuden minän luominen voidaan aloittaa. Meditaation harjoittaminen kannattaa siis aloittaa betatilasta alfatilaan siirtymisestä, ja sitten lähteä tavoittelemaan thetatilaa.

Äänitteet

Meditaation aloittamiseen ja harjoitteluun löytyy kuitenkin valtavasti erilaisia äänitteitä ilmaiseksi, joita voi hyödyntää. Äänitteiden nimestä tai kuvauksesta käy yleensä ilmi, mitä aihetta siinä käsitellään. Äänitteissä saatetaan käyttää apuna hengitystä tai erilaisia tietoisen läsnäolon menetelmiä. Varsinkin alussa keskittyminen herpaantuu herkästi ajatustenjuoksun tai ulkoisten ärsykkeiden kuten äänien takia, siksi meditaatioäänitteiden käyttö helpottaa keskittymistä harjoitteeseen.

Suosittelen aluksi siis kokeilemaan erilaisia ohjattuja meditaatioita, jotta pääset hieman jyvälle, minkälaisia menetelmiä kehon rentouttamiseen voidaan käyttää. Kun löydät itsellesi sopivan tavan, joka johdattelee aivoaaltosi alfatasolle, kannattaa se opetella niin ettet tarvitse äänitettä enää.

Mitä tarvitset meditaatioon

Meditaatioon et tarvitse muuta kuin rauhallisen ja hiljaisen tilan sekä korvatulpat, jos olet todella herkkä äänille, kuten minä olen. Pimeä tila ei ole välttämätön, mutta helpottaa silmien kiinni pysymistä.

Tarvitset tietysti avoimen ja läsnäolevan mielentilan. Opetteluun tarvitaan myös paljon kärsivällisyyttä. Keskittyminen herpaantuu aluksi helposti, mutta itselleen täytyy olla lempeä, ja harjoittelua täytyy vain jatkaa sitkeästi.

Kun et käytä meditaatioon äänitteitä, voit laittaa taustalle soimaan rauhoittavaa musiikkia. Musiikin kannattaa kuitenkin olla sanatonta, jottei tule laulettua mukana! Itse olen käyttänyt musiikkia, joka perustuu värähtelyyn ja tiettyihin taajuuksiin. Niitä löytyy helposti musiikkipalveluista hakusanalla ”meditation music”.

Milloin kannattaa meditoida

Parhaat aikaikkunat meditoinnille ovat aamuisin heräämisen jälkeen ja iltaisin ennen nukkumaanmenoa. Aamuisin ja iltaisin aivoaallot siirtyvät helpommin alfatasolle. Päivällä aivoaallot ovat vahvasti beta-aaltojen eri tasoilla. Tällöin vahvasta tietoisen ja analyyttisen ajattelun tilasta on haastavampaa päästä alitajuntaan.

Kiitos, jos jaksoit perehtyä tekstiin kokonaan. Sait nyt tietoa meditaatiosta ja sen harjoittelemisen aloittamisesta. Toivottavasti tieto herätti kiinnostuksesi ja hyödyit siitä. Palaan varmasti aiheeseen vielä uudestaan. Siihen mennessä opiskelen ja harjoittelen itse hieman lisää!


Joe Dispenzan kirja, josta mainitsin tekstissä

Rohkaisen sinua kokeilemaan meditaatiota edes yhden kerran.

Voit saada tästä uuden työkalun, jolla pystyt kehittämään hyvinvointiasi tai astumaan lähemmäs unelmiesi saavuttamista.

Ole avoin. Ole kiitollinen ja rakasta. Luota.

-Jonna

maanantaina, kesäkuuta 21

Paistettua horsmaa

Paistettua horsmaa





Maitohorsmaa eli rentunruusua voidaan hyödyntää koko kesän ajan. Kevät on kuitenkin horsman keruun kulta-aikaa, sillä juuri ilmestyneet, noin 10 - 15 cm pituiset horsman versot ovat ihanan rapsakoita ja parsamaisia. Horsmaa voikin siis hyödyntää parsan tavoin! Tästä postauksesta voit käydä lukasemassa horsman terveyshyödyistä.

Horsman maku on mieto eikä ollenkaan kitkerä, joten sen makuun on helppo tykästyä. Pidemmäksi kasvaessaan varsi muuttuu kuitenkin puumaiseksi, jolloin varsi on suositeltavaa kuoria. Vanhemmista horsmista kannataakin hyödyntää vain lehdet ja lilat kukinnot.

Seuraavaksi kerronkin sinulle kuinka itse yleensä valmistan horsmaa. Paistettu horsma sopii minkä tahansa ruoan lisukkeeksi. Me olemme nauttineet sitä lisäkkeenä lihan kaverina, nokkoslettujen täytteenä ja hyvän leivän ja voin, tai kuten tässä reseptissä, nokkospeston kanssa.




Pienet ötökät tykkäävät kovin horsman versoista myös. Jos haluat, voit huuhdella versot tai laittaa ne hetkeksi likoamaan kylmään veteen. Meitä pieni lisäproteiini ei kuitenkaan haittaa, joten iskemme ne yleensä suoraan pannulle. 

Paistettua horsmaa

  • n. 30 kpl horsman versoja (tai haluamasi määrä)
  • 2 rkl oliiviöljyä
  • 2 valkosipulin kynttä hienonnettuna
  • ripaus suolaa
  • ripaus mustapippuria
  • 1 rkl sitruunanmehua

1. Kaada pannulle oliiviöljy ja hienonnetut valkosipulin kynnet ja kuumenna.
2. Kun valkosipulit alkavat saamaan hieman väriä, lisää horsmat pannulle.



3. Lisää sitruunanmehu.
4. Pyörittele horsmia muutaman minuutin ajan pannulla kunnes ne selkeästi kypsyvät ja saavat väriä. Nosta hieman lämpötilaa, jos haluat niiden rapeutuvan.
5. Mausta suolalla ja pippurilla.



Ihanan kesäillan päätteeksi päätimme nauttia paistetut horsmat patongin ja nokkopeston kanssa. Hyvänlaatuinen luomu voi, maustettuna sormisuolalla, maistuisi varmasti myös! (Nokkospeston reseptin löydät edellisestä postauksesta) Kattauksen kruunasivat vielä kylmä kuusenkerkkälatte ja paistetut kananmunat, tietenkään upeaa ilta-auringonpaistetta ja taustalla soivaa vanhaa jazz-musiikkia unohtamatta.




Vaikka horsman kulta-aika, eli horsman versojen aika on tältä kesältä ohi, niin muista, että myös muita horsman osia voidaan silti hyödyntää. Tiedät sitten ensi keväänä odottaa uusien horsmien puskeutumista maan läpi. Sitä hetkeä ei kannata ohittaa!   -Jonna





maanantaina, kesäkuuta 14

Nokkospasta



Käytän nokkosta yleensä kuivattuna ja ripauksena vähän joka ruokaan lisäämään ruoan ravinteikkuutta. Erityisesti tykkään käyttää nokkosta pestossa. Talvisin käytän kuivattua nokkosta basilikan kaverina, kun taas keväisin olen käyttänyt pelkkiä nokkosen versoja. Pestoa voi valmistaa siis pelkästä nokkosesta tai jos haluaa, niin puoliksi basilikan kanssa. Pestoa voi sitten käyttää leivän päällä, uusien perunoiden kanssa, pastaan tai mihin vain keksit!

Tässä reseptissä nokkosesta valmistetaankin pesto, joka pyöräytetään pastan joukkoon. Tähän reseptiin olen käyttänyt tuoreita nokkosen versoja, mutta myöhemmin kesästä nokkosen lehdet käyvät myös oikein hyvin. Muista nokkosta kerätessäsi käyttää hanskoja niiden poltinkarvojen takia. Poltinkarvat tuhoutuvat sitten ryöpätessä.

Pestossa on käytetty ravintohiivahiutaleita, mutta jos olet juuston ystävä, voit hyvin korvata ravintohiivahiutaleet parmesaanilla tai pecorino romanolla. Ravintohiivahiutaleet ajavat reseptissä siis juuston asemaa. Niiden maku on todellakin juustomainen ja pähkinäinen. Ravintohiivahiutaleet sisältävät kaiken lisäksi B-ryhmän vitamiineja, proteiineja ja kuitua, joten ne täydentävät mukavasti ruokavaliota, jos olet esimerkiksi kasvissyöjä.

 


Nokkospesto

  • 1 dl auringonkukan siemeniä
  • 1 L nokkosen versoja tai lehtiä, ryöpättynä n. 1,5 dl
  • (1/4 osa puntti basilikaa)
  • 2 valkosipulin kynttä
  • ½ sitruunan mehu
  • 2 rkl ravintohiivahiutaleita
  • 0,5-1 dl oliiviöljyä
  • 1 tl suolaa
  • ripaus mustapippuria
  • Muutama kierros mustapippurimyllystä

  1. Paahda auringonkukan siemenet kuivalla pannulla kunnes saavat hieman väriä. Siirrä jäähtymään.
  2. Ryöppää nokkoset muutaman minuutin ajan kiehuvassa vedessä. Nosta siivilään ja puristele kuiviksi.
  3. Lisää jäähtyneet siemenet, nokkonen ja muut raaka-aineet tehosekoittimeen ja surauta sekaisin. Sekaan saa jäädä siemenistä pientä purutuntumaa.



Nokkospesto sujahtaa mukavasti pastan joukkoon! Nokkospesto ja pasta toimisivat mainiosti myös kahdestaan varsinkin, jos haluaisi hieman kevyemmän version. Tällä reseptillä teet kaksi isoa annosta kahdelle nälkäiselle tai kolme pienempää annosta.

Pastareseptissä voit halutessasi vaihtaa juuston ravintohiivahiutaleisiin tai pekonin esimerkiksi tofuun tai nyhtökauraan. Resepti toimii varmasti niinkin. Meillä oli tässä käytössä gluteenitonta täysjyväriisipastaa ja edeltävältä reissulta ylijääneitä horsman versoja, jotka sopivat hyvin mukaan.



Nokkospasta (2 isoa annosta tai 3 pienempää)

  • nokkospestoa (Ohje yllä)
  • 250 g mieleistäsi pastaa
  • 170g pekonia
  • kourallinen horsman versoja (tai parsakaalin nuppuja)
  • suolaa, mustapippuria, sitruunanmehua
  • pecorino romanoa tai parmesaania
  • ruohosipulia/kevätsipulia
  1. Keitä pasta al denteksi.
  2. Sillä aikaa kun pasta kiehuu, suikaloi pekoni ja aseta ne kylmälle ja kuivalle pannulle. Aloita pekonin paisto siis kylmältä pannulta ja paista kunnes rapeaa.
  3. Nosta pekonit lautaselle sivuun odottamaan ja paista horsmat (tai parsat) pekonin rasvassa.
  4. Paista horsmia muutama minuutti, jotta ne saavat hieman väriä tai rapeutuu. Mausta suolalla, pippurilla ja sitruunanmehulla.
  5. Kaada suurinosa pastan keitin vedestä pois ja ota desi talteen.
  6. Sekoita haluamasi määrä nokkospestoa pastan joukkoon. Lisää vähän keitinvettä, jos pasta tuntuu liian kuivalta. Sekoita joukkoon myös horsmat.
  7. Annostele pasta ja horsmat lautasille ja ripottele päälle rapeat pekonit.
  8. Koristele annos Pecorino romano -raasteella ja pieneksi hakatulla ruoho- tai kevätsipulilla.
  9. Nauti!



Iltauinnin jälkeen oli niin kova nälkä ettei kerennyt edes uimapukua vaihtaa, mutta hei, kesä kuivattaa :)    -Jonna

Tarina syömishäiriöstäni

Aihe, josta olen jo pitkään halunnut kirjoittaa, on oma kokemukseni syömishäiriöstä, ja etenkin anoreksiasta. Käynkin tässä tekstissä läpi k...